Jätimme Juhan viimeksi kun hän pukeutui niihin sinisiin löysiin farkkuihin jossa on se vielä hyvin kuuluisaksi tuleva halkeama haarojen välissä. Hän tulee niissä huoneestaan alas tällä kertaa  päivälliseen ja ilman kalsareita. Näillä tempuilla hän saa äitinsä vielä hermoromahduksen partaalle, sillä äiti kyllä huomaa heti ne pallit jotka tunkeutuvat pojan haarojen välistä ulkomaailmaa haistelemaan. Pöydässä istuvien siskon, pikku-veljen sekä isän naamat loistavat havaitessaan saman kun äiti. Ne isot säkit  kun kertakaikkiaan kukaan ei millään pysty piilottamaan joihinkin housuihin, ainakaan kun niillä on annettu mahdollisuus porsaan mentävästä aukosta tirkistää ja haistella raitista ilmaa. Ja toisekseen Juha kun ei edes yritä  niitä piilottaa. Päinvastoin, hän on tarkoituksella vetänyt ne pallit sieltä ulos varmistaen näin niiden näkyyvyden. Hän kertakaikkiaan on sellainen. Aina hauskuttamassa perhettään. Hän ei voi ymmärtää äitiä, joka ei aina oikein halua ymmärtää hänen itsekeskeistä huumoriaan. Kun äiti sitten huomauttaa niistä, poika vastaa tuima ilmeisenä, että annetaan säkkien nyt vaan vähän tuulettua. Ne kun haisevat kovasti hikoillessaan niin on ihan kohtuullista antaa niiden haistella kevät tuulia. Äiti nyt vaan ei anna periksi vaan käskee pojan mennä vaihtamaan housut tai ainakin laittamaan hänen kulkusensa sinne minne ne hänen mielestä kuuluu, eli housuihin. Pikku-veli, joka itse on 10-ikäinen pojan nilkki sanoo äidilleen että anna nyt vaan niiden Juhan pallien valua housuista sillä hän kyllä menee takuusen niiden hajusta.Isä siihen että mistä sinä niiden tuoksuista? Oletko käynyt haistelemassa? Pikku-veli punastuu, aivan kun hän olisi joskus käynyt. Juha ei sellaista tilannetta muista, mutta äidin tuima katse saa aikaan sen että hän poistuu ruokapöydästä vaihtamaan alushousut jalkaansa, sen verran poika antoi sis äidilleen periksi, mutta farkut hän ei vaihda.

Yöllä Juha näkee unta missä perhe käy haistamassa hän pallejaan hänen maatessaan täysinäiset pussit haarojen halkeamasta ulos työnnettynä. Farkut jalassaan haarat leveällä perheelleen antautuneena pikku- veli ensimmäisenä haistaa niitä iso-veljensä isoja säkkejä, sitten iso-sisko viipyy niiden kimpussa oman aikansa, kunnes isällä on vuoronsa. Viimeisenä äiti koskettaa niitä karvapalloja hellästi kunnes haistaa miitä kotvan aikaa. Kunnes kierros uusitaan. Nyt pikku-veli maistaa niitä nuolemalla kuten kaikki muut perheen jäsenet hänen jälkeensä...kunnes Juha herää säkit tyhjänä ja lakana märkänä..